sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Jäätaidetta Kiiminkijoella

Vuoden 2011 ensimmäisen päivän aamuna lähdin innokkaana jokivarteen
tutkimaan jääonkaloa, jonka löysin pari päivää sitten. Mukana oli kameran
 makro-objektiivi, jolla harjoittelin lähikuvausta pienistä kohteista. Onkalo
on syntynyt siten, että joen jää on noussut ja särkynyt. Sitä en tiedä, missä
vaiheessa kaikki pienet yksityiskohdat jään alapinnalla ovat muodostuneet.
Olivatko ne paikoillaan jään alla jo ennen jään särkymistä - ilmeisesti olivat,
 koska vettä on vähän ja jään alla on tyhjää tilaa. Kosteus ja kylmyys
muodostavat upean muotomaailman jään alapintaan. Tämä on nähtävissä
joella kohdissa, joissa jäänputoamia esiintyy. Tutkimusta pystyin tekemään
turvallisesti, sillä onkalo oli aivan rannan tuntumassa.

Mitä kaikkea onkalosta löytyikään.

























Pienet jääkiteet, jääpuikot, huurre,
kirkas jää, josta heijastui ympäristön valo,
oksat, kallio - näitä katselin pitkän aikaa
hiljaa ihaillen.

"Muotoilija" on osannut loihtia
pienen satumaailman!

Viimeisen kuvan nimesin jäälinnuksi :-)

7 kommenttia:

  1. Suuri kita ammollaan, mutta onneksi ei ole hampaita, vaan jäiset hetulat. Upeita jääkiteitä, hyviä makroja.
    Hieno onkalo tutkimuksen kohteena.

    VastaaPoista
  2. Siinä toisessa kuvassa on kuin tippukiviluolassa.
    Keskimmäisessä näen jäähimmelin.
    Alimmassa on todellakin jäälintu.

    Taitava on "muotoilija" ollut, niinkuin
    on kuvaajakin.

    VastaaPoista
  3. Huomasin kidekuvasi Kalevan sivuilla, onnittelen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ! ...sinnekin tulee kuvia joskus laitettua.

    VastaaPoista
  5. uusi lukija ilmoittautuu! :) kauniita kuvia

    VastaaPoista
  6. Jääkuvat on todella kauniit.

    VastaaPoista