Sunnuntaiaamuna kuvasin fasaaniperhettä kotonani ikkunan takaa sisätiloista.
Olen aiemminkin kertonut, että seudullamme on paljon fasaaniperheitä.
Fasaanit ovat vuosia sitten tarhoista luontoon karanneiden jälkeläisiä.
Ihmeen hyvin kannat säilyvät ja lisääntyvät. Jonkin verran lintuja jää auton alle.
Kerran olemme nähneet, kun haukka sieppasi aikuisen yksilön.
Linnut ovat hyvin valppaita, mutta myös erittäin luottavaisia, joskus vähän liikaakin
viihtyvät kasvimaalla ja puutarhassa :-) Jos lähestyn kameran kanssa, siitä ne eivät
tykkää. Joka elokuu emot johdattavat isot poikueensa pihapiireihin.Tänä syksynä
pihallamme on kulkenut kaski poikuetta. Toisessa on 8 jälkeläistä, kaikki normaaliväri-
tyksessä. Toisessa on sama määrä, mutta poikueesta kolme on vaalean harmaita (viime
syksyn poikueessa oli valkoisia yksilöitä). Linnut olivat ilmeisesti yöpyneet lähistöllä.
Pihan reunalla aamuaringossa loikoiltiin, venyteltiin, pörhisteltiin ja välillä etsittiin nurmikolta siemeniä.

Pihavahtimme on tottunut lintuihin, tällä kertaa hän ei niistä välittänyt.
Nuuhkaisi ja katseli vähän aikaa.
Joskus hän lähtee lintuja kohti, jolloin parvi pyrähtää liikkeelle ja
katoaa nopeasti pensaikkoon.
Kaunis kuvasarja tuttuakin tutummista, hirveä-äänisistä pihojen tallustajista. Nuo erityisväriset yksilöt ovat mielenkiintoisia seurattavia, itse en ole moisiin törmännyt kuin harvakseltaan...:)
VastaaPoistaHarvoin nähtävä vieras täälläpäin. Aikoinaan Järvenpäässä pesivät pihassa ja voi sitä meteliä kun joku meni liian lähelle.
VastaaPoistaKaunis lintu ja pahasisuinen :))
Kauniita kuvia sinulla! Löysin tänne Taijan kautta.
VastaaPoista